Mikä Pihakirppisralli on?

Pihakirppisralliin voi osallistua yksityishenkilöt ja yhdistykset omilla pihakirppiksillään. Kaikki pihat merkitään karttaan jonka voit ladata kotisivuilta kirppisralli.fi, noutaa Paraisten kaupungin infopisteestä tai Paraisten kirjastosta. Vierailijat voivat kartan avulla kierrellä useampia pihakirppiksiä päivän aikana. Pihakirppisrallin aikana voit myös tarjota muutakin toimintaa. Aiemmissa kirppisralleissa on ollut mukana muun muassa kahviloita joissa gluteenittomia leivoksia tai RAW-food kakkuja sekä pop up -ravintoloita useaan makuun.

Tapahtuma on jaettu kahteen alueeseen!

Palautteen ansiosta olemme päättännet järjestää tapahtuma taas kahdessa alueessa. Tämä mahdollistaa pidemmän tapahtuman ja vierailijat kerkeävät kiertämään useamman pihan. Alue 1 (Maaseudulla) pihoja voi kiertää klo 10-15 ja Alue 2 (keskustassa) pihoja voi kiertää klo 12-17. Alueet näkyvät selkeästi kartasta

Miksi Pihakirppisralli?

Tapahtuman ideana on että kävijät voivat kierrellä pihoja, tehdä löytöjä ja tutustua kaupungin eri alueisiin. Kuten aiemmin tapahtuma ei ole tarkoitettu suurille torikirppiksille joissa monta myyjää. Useampi myyjä samalla pihalla on kuitenkin ollut tykättyä vierailijoilta sekä osallistujilta.

Miten osallistun?

Ilmoittaudu Pihakirppisralliin ostamalla osallistuminen kotisivuilla. Osallistumismaksu tältä vuodelta on 9,50 euroa. Osallistumalla pihasi saa numeron joka näkyy kartalla joka on saatavilla kaikille kävijöille. Saat myös julisteita millä voit merkata pihasi jotta kävijä löytävät perille helposti. Ilmoittauduttuasi saat lisätietoa miten menetellä.

Ilmoittautumisaika on 1.4- 30.4!

Osallistumismaksu perustuu paino- ja markkinointkuluista.

Mikäli sinulla on kysyttävää, ota yhteyttä info@kirppisralli.fi